• Etusivulle

■ Päärakennus/Talo

■ Kotikolo-hirsimökki

■ Hirsi- ja rantamökki

■ Yksiö

• Historiaa

• Palvelut&välimatkat

• Yhteystiedot

olet kävijä

:: Katso videoita :: Kuvagalleria :: Kartta
Historiaa
Ilomäen maatilalla havaittiin maatalouden murroksenaikoihin, että ei pieni eikä entisellä mittapuulla määritettynä kohtalaisen suurikaan tila anna tarvittavia elinmahdollisuuksia. Tila on ollut suvun käytössä 1830 vuodesta lähtien. Vuonna 1999 Ilomäen tilalla alkoi maatilamatkailutoiminta viljan viljelyn ohessa.

Aluksi Reijo Ilomäki otti maatilan vanhan päärakennuksen maatilamatkailun majoitustiloiksi.

Myöhemmin vuonna 2001 rakennettiin hirsi- ja rantamökki puron rantaan.

Inva-varusteinen yksiö valmistui vuonna 2004.

Uusin hirsimökki valmistui keväällä 2007, sen yhteyteen rakennettiin myös pikkumökki lisämajoitustilaksi.

Nykyisin maatilalta löytyy majoitustilaa kaikkineen jopa 35 hengelle.

Maatilamatkailuyritystä hoidetaan Ilomäellä perheyrityksenä, perheen naiset Päivi ja Merja kantavat oman osansa tähän mielenkiintoiseen yrittämiseen.


 
© Maatilamatkailu Ilomäki 2004 - 2009 | Sivujen toteutus HelppoNet